Temmesjoella ennallistettiin viisi kilometriä heikkoon kuntoon päässyttä jokiuomaa – toimista hyötyy koko alueen luonto

Metsähallitus on toteuttanut Temmesjoella Pohjois-Pohjanmaalla huomattavan jokiuoman ennallistamishankkeen luonnonsuojelualueilla. Urakan aikana noin viisi kilometriä oikaistua jokiuomaa palautettiin kohti alkuperäistä rakennettaan....

Valkmusan kansallispuiston hakkuilla palautetaan avosuota takaisin

Valkmusan kansallispuistossa on käynnistetty hakkuut, joilla vauhditetaan luonnon muutosmatkaa ojitetusta metsästä takaisin suoksi. Munasuon itäosaa ojitettiin 1960-1980-luvuilla metsänkasvun lisäämiseksi. Ojitus...

Valuma-aluesuunnittelu lisää pienvesien kunnostustoimien vaikuttavuutta

Metsähallituksen valuma-alueprojektissa ennallistetaan koko Suomessa pilottina yhdeksää pienvesistöä. Kunnostustoimenpiteitä tehdään pienvesien lisäksi ympäröivillä suo- ja metsäalueilla. Pilotin kaksi kohdetta sijaitsee...

Nuuksion kansallispuiston soiden ennallistamistyöt loppusuoralla

Nuuksion kansallispuiston luonto on monipuolinen kokonaisuus. Sen säilymistä luonnontilaisena edistetään kunnostamalla niitä osia kansallispuistosta, joita on aiempina vuosikymmeninä yritetty kuivattaa...

Kainuussa elvytetään kappale pohjoissuomalaisen maatalouden historiaa – suoniityt tarjosivat arvokasta ravintoa karjalle

Suomussalmella Tormuan Pohjavaaran suojelualueella tutkitaan, miten vesien ohjailu perinteisen maatalouden keinoin vaikuttaa suoluontoon. Suoniittyjen hyödyntäminen oli aikanaan taitolaji, jolla oli suuri merkitys koko Pohjois-Suomen maataloudelle. Kokeilu on...

Metsähallitus ennallistaa metsää polttamalla Nuuksion kansallispuistossa

Ennallistamispolton tavoitteena on jäljitellä metsäpalon vaikutusta luontoon. Ennallistamispoltto on tärkeä tekijä luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Suomessa elävistä uhanalaisista lajeista noin kymmenen...

Hossan kansallispuistossa tehdään metsien ennallistamista

Hossan kansallispuistossa, Romeikonvaaran alueella kaadetaan paikoitellen puustoa kaivinkoneella. Toimien tavoitteena on tuottaa metsiin lisää lahopuuta, joka on tärkeää monille lajeille. Ennallistamisen tavoitteena on kehittää entisten talousmetsien rakennetta...

Kosteikoilla kuhisee – seuraa suoraa lähetystä

Suomen riistakeskus suunnittelee ja kunnostaa yhdessä paikallisten kanssa kymmeniä kosteikoita vesilintujen pesimätulosten parantamiseksi. Kosteikkoelämää-livelähetyksen kautta voi kevään ja alkukesän aikana seurata sorsien vipeltämistä yhdellä toteutuneista kosteikoista.   Työkoneet uurastivat viime vuonna SOTKA-kosteikot -hankkeeseen valituilla kohteilla ja...

Kurjenrahkan kansallispuiston viimeinenkin suo palautetaan takaisin

Kurjenrahkan kansallispuisto on monipuolinen suoalueiden kokonaisuus, jonka luontoa autetaan entistä parempaan tilaan kunnostamalla niitä osia, joita on aiempina vuosikymmeninä yritetty...

Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistojen suoluontoa palautetaan ennallistamalla

Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistot ovat monipuolisia kokonaisuuksia, joiden luontoa autetaan säilymään kunnostamalla niitä osia, joita on aiempina vuosikymmeninä yritetty ojittamalla...