Urho Kekkosen kansallispuiston helikopterin laskeutumispaikat raivataan laskeutumiskuntoon

Metsähallituksen Luontopalvelut aloitti viime viikolla Urho Kekkosen kansallispuistossa lähes 50 helikopterin laskeutumispaikan raivauksen viime vuosien aikana kasvaneesta laskeutumista vaikeuttavasta kasvillisuudesta. Laskeutumispaikkoja on kansallispuiston tupien sekä muutamien laavujen lähistöllä. Työn arvioidaan valmistuvan reilussa viikossa.

Keskiviikosta 19.8. lähtien kansallispuistossa liikkuneet ovat saattaneet kiinnittää huomiota alueella pörräävään helikopteriin. Kyseessä on helikopterin laskeutumispaikkojen raivaustyö. Pientä iskujoukkoa lennätetään raivaamaan viime vuosien aikana kasvaneesta kasvillisuudesta laskeutumispaikkoja, jotta helikopteri pääsee tarvittaessa niille turvallisesti jatkossakin.

Urho Kekkosen kansallispuisto on maamme toiseksi suurin kansallispuisto, ja se on pinta-alaltaan 2550 km2. Välimatkat ovat siellä hyvin pitkiä. Helikopterien tulee pystyä laskeutumaan alueelle, jos esimerkiksi retkeilijä on loukkaantunut, eikä pysty omin voimin hakeutumaan avun piiriin.

Laskeutumispaikat on merkitty maastoon, ja niiden koordinaatit ovat pelastuslaitoksen tiedossa. Kopteri löytää paikalle myös tuvan koordinaateilla.

Myös muualla Lapin kansallispuistoissa ja muilla retkikohteilla on pelastushelikopterien laskeutumispaikkoja.

Vastaa