Nuku yö ulkona saapuu taas 27.elokuuta!

Suomessa vietetään Nuku yö ulkona -tapahtumaa Suomen Luonnon päivänä 27.elokuuta 2022.

Monen suomalaisen kesäperinteeseen kuuluu yöpyminen ulkona. Olemmehan me oikeastaan metsässä viihtyvä retkikansaa. Varsinkin korona-ajan myötä retkeily ja myös yöpyminen luonnossa on noussut vielä entistä suurempaan suosioon. Kesäöiden ollessa aina vaan entistä kuumempia, ei kovin yllätä että yhä useampi suomalainen ryntää telttaostoksille ja virittää ulkomakuuhuoneen takapihalle. Helpoimmillaan luontoretkellä käy siis vaikkapa omalla takapihalla! Jos kuitenkin tämän kesän yöpymiset ulkona ovat jääneet syystä tai toisesta vähälle, tarjoutuu elokuun lopulla jälleen erinomainen päivä tai tarkemmin ilmaistuna yö ulkona nukkumiselle. Nimittäin, joka vuotinen Nuku yö ulkona -tapahtuma saapuu taas ja haastaa kaikki suomalaiset viettämään yön ulkona luontoretkellä!

Suomessa nukutaan jälleen yö ulkona Suomen luonnon päivänä 27.elokuuta. Kyseessä on kuitenkin laajempi tapahtuma, sillä Suomen nuku yö ulkona -kampanja on osa Pohjoismaista Nordic Night In Nature -kampanjaa. Kampanjassa ovat mukana Suomi, Ruotsi, Norja sekä Tanska. Sen tarkoituksena on haastaa Kaikki Pohjoismaissa asuvat viettämään yö luontoretkellä ulkona, samalla voi kokea elämyksellisen yön luonnon helmassa. Hankkeessa on mukana kaikkineen neljä eri Pohjoismaista ulkoilmajärjestöä: Suomen Latu, Friluftsfrämjandet (Ruotsi), Norsk Friluftsliv (Norja) sekä Friluftsraadet (Tanska).

Suomessa on osallistuttu Nuku yö ulkona -kampanjaan jo vuodesta 2016

Suomen Ladun viestintä- ja markkinointipäällikkö Panu Könönen kertoo että “Tapa viettää paljon aikaa luonnossa ympäri vuoden yhdistää kaikkia Pohjoismaita. Osana kampanjaa haluamme olla inspiroimassa aivan jokaista nukkumaan yönsä ulkona.” Suomen Latu on järjestänyt Suomessa Nuku yö ulkona -kampanjaa jo vuodesta 2016 lähtien ja siihen on vuosittain osallistunut jopa yli 130 000 suomalaista. Nuku yö ulkona -tapahtuma on muistutus siitä, kuinka ainutlaatuiset mahdollisuudet Suomi tarjoaa viettää aikaa luontoretkellä.

“Meillä on voimassa jokamiehenoikeudet, jotka mahdollistavat kaikkien pääsyn luontoon. Retkeilyn lisäksi luonnossa nukkuminen on ainutlaatuinen kokemus. Kampanjan tavoitteena on, että yhä useamman silmät voisivat avautua niille kokemuksille, joita suomalainen luonto voi tarjota”, kertoo Nuku yö ulkona -tapahtuman tapahtumasuunnittelija Petteri Tiainen

Tapahtumaa vietetään yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa, mutta Suomi ja Tanska järjestävät tapahtuman lauantaina 27.elokuuta 2022. Sen sijaan Ruotsi ja Norja järjestävät tapahtuman lauantaina 3.syyskuuta 2022.

Lue lisää: Nuku yö ulkona -päätapahtumat nousevat Kannonkoskelle ja Nurmijärvelle – kymmenisä muita tapahtumia järjestetään ympäri Suomen

Katso vielä Nuku yö -kampanjan verkkosivuilta kaikki Suomen Nuku yö ulkona -tapahtumat.  

Trackbacks & Pings

Vastaa