Metsähallitus rajoittaa maksuttomia metsästyslupia

Metsähallitus uudistaa sidosryhmälupiensa käytännöt. Etenkin maksuttomista metsästysluvista on keskusteltu vilkkaasti julkisuudessa. Uusia sidosryhmälupia ei myönnetä, ennen kuin kriteerit niiden myöntämiseksi on uudistettu.

Maksuttomat sidosryhmäluvat perustuvat maksuasetukseen (maa- ja metsätalousministeriön asetus 1140/2021, 4§) ja niiden tarkoitus on perehdyttää sidosryhmiä valtion metsästys– ja kalastusalueisiin. Osa luvista on aiemmin myönnetty valtakunnallisina.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana valtakunnallisen metsästysluvan on saanut 203 henkilöä. Vuosittain luvansaajia on ollut muutama kymmenen henkilöä. Tyypillisesti he ovat olleet päätöksentekijöitä: poliitikkoja ja virkamiehiä.

Saalispalautteiden perusteella harva vastaanottaja on kuitenkaan käyttänyt lupaansa. Esimerkiksi lupia saaneiden joukossa olleet entiset ministerit Juha SipiläPetteri Orpo ja Jari Leppä kertovat, etteivät ole koskaan hyödyntäneet sidosryhmälupaansa. Sipilä sanoo, ettei hän ole ollut tietoinen tällaisen luvan voimassaolosta. Hän on aina maksanut lupansa itse. Myös Orpo kertoo, ettei ole käyttänyt lupaa kertaakaan. Leppä kertoi julkisesti jo huhtikuussa, ettei ole koskaan käyttänyt sidosryhmälupaa, vaikka hänelle on sellainen kirjoitettu.

”Tämä kertoo, ettei sidosryhmälupakäytäntö ole toiminut, niin kuin se on tarkoitettu. On tärkeää, että luvan saaneet päättäjät ja sektorivirkamiehet ehtisivät tutustua erilaisiin kohteisiin ja suomalaisen eränkäynnin käytäntöihin, koska he lainsäädäntötyössä ohjaavat toimialaa”, Metsähallituksen erätalousjohtaja Jukka Bisi sanoo.

Hän kokoaa työryhmän, joka miettii sidosryhmälupien kriteerit ja vastuulliset käytännöt uudelleen. Jatkossa luvat tulee hänen mukaansa ainakin kohdentaa tarkemmin tietylle ajalle ja alueelle. ”Lisäksi täytyy olla nykyistä selvempää, kuka tarvitsee lupaa tehtävässään. Kytkeytyykö työ esimerkiksi riista- ja kalaelinympäristöihin vai kannanhallintakysymyksiin”, Jukka Bisi sanoo

Käytäntöjä on uudistettu aiemminkin. Esimerkiksi liike-elämän sidosryhmälupien myöntöä on rajoitettu vain yksittäisiin vierailuihin ja tiettyihin tapahtumiin.

Myös Oikeuskanslerinvirasto (OKV) selvittää parhaillaan sidosryhmälupakäytäntöä tehdyn kantelun vuoksi.

Valtakunnallisen sidosryhmäluvan arvoa on vaikea laskea, sillä vastaavanlaisia lupia ei ole myynnissä. Luvilla on kuitenkin saaliskiintiönsä. Sidosryhmäluvalla saa metsästää riistaa yhtä paljon kuin 130 euroa maksavalla kausiluvalla.

Metsähallitus

Vastaa