Metsähallitus on lisännyt sydäniskureita kansallispuistoihin asiakasturvallisuuden parantamiseksi

Defibrillaattoreita on lisätty tänä vuonna erityisesti kävijämääriltään vilkkaisiin kohteisiin, kuten Nuuksion, Teijon ja Kurjenrahkan kansallispuistoihin.  
 
Metsähallituksen Rannikon Luontopalvelut on tänä vuonna parantanut asiakasturvallisuutta kohteillaan lisäämällä niille defibrillaattoreita eli sydäniskureita. Defibrillaattoreilla täydennetyt kohteet ovat joko saaristokohteita tai muuten vilkkaita kesäkauden matkailukohteita.  
 
Sydäniskuri löytyy nyt Teijon kansallispuistosta luontokeskuksen seinästä, Kurjenrahkan Kurjenpesältä, Raaseporin linnalta lipunmyyntirakennuksesta sen aukioloaikoina, Mustasaaren Maailmanperintöportilta Merenkurkun maailmanperintöalueella sekä Nuuksion Haukkalammen reittien aloituspisteeltä Café Silvasta kahvilan aukioloaikoina. 
 
”Monilla kohteillamme kävijämäärät ovat kasvaneet ja kävijäkunta monipuolistunut koronaa edeltäneestä ajasta. Defibrillaattori tuo turvaa kävijöille tarjoamalla valmiuden elvytykseen yllättävien tilanteiden tullessa eteen. Defibrillaattori parantaa turvallisuutta myös uusien esteettömien reittiemme yhteydessä, Kuten Kurjenrahkan Karpalonpolun lähtöpisteellä”, kertoo asiakaspalvelupäällikkö Petra Niskanen Rannikon Luontopalveluista. 
 
Sydäniskuri eli defibrillaattori on laite, jolla pyritään sydänpysähdystilanteessa poistamaan sydämen pysäyttänyt haitallinen rytmihäiriö palauttamaan sydän lyömään normaaliin tahtiin. Metsähallituksen henkilökunta on koulutettu ensiavun varalta, ja myös maallikko pystyy aloittamaan elvytyksen defibrillaattorin avulla ammattiapua odotettaessa. Ensimmäiseksi tilanteeseen tulleen tulee soittaa hätäkeskukseen, ja aloittaa sen jälkeen elvytys. Ohjeet defibrillaattorin käyttöön löytyvät laitteesta.  
 
Kaikki Metsähallituksen defibrillaattorien sijainnit löytyvät defi.fi-sivustolta osoitteesta https://defi.fi/ 

Rannikon Luontopalvelujen kohteissa on tänä vuonna parannettu asiakasturvallisuutta myös lisäämällä maasto-opasteisiin lisätietoja tuliturvallisuuden ja halkojen hakkaamisen osalta. Valvontaa on lisätty muun muassa retkiratsioiden muodossa yhdessä poliisin kanssa.  
 
“Erävalvojamme ohjeistavat kävijöitä maastossa muun muassa metsäpalovaroituksista, koirien kiinnipidosta, luonnonsuojelualueiden säännöistä yleisesti sekä muut retkeilijät huomioivaan käytökseen taukopaikoilla”, kertoo Petra Niskanen.  

Sydäniskuri löytyy nyt myös Kurjenrahkasta Kurjenpesältä. (Kuva: Jari Kostet / Metsähallitus)

Trackbacks & Pings

Vastaa