Riisitunturin lajikartoitusmaratonissa löydettiin 50 alueelle uutta lajia

Riisitunturin elokuisessa Bioblitz-tapahtumassa löydettiin yhteensä 759 lajia. Niistä noin 50 oli alueella ennestään tuntemattomia. Bioblitz-tapahtumassa lajiasiantuntijat ja -harrastajat viettivät 24 tuntia Riisitunturin alueella, tavoitteenaan kerätä mahdollisimman suuri määrä lajihavaintoja. 

Riisitunturin Bioblitzissä kolmisenkymmentä lajituntijaa sai vuorokauden aikana kokoon 759 lajihavaintoa. Havainnot on nyt saatu tarkistettua. Eniten havaintoja kertyi sammalista, joita löytyi 165 erilaista. Hyönteisiä löydettiin 163 lajia, putkilokasveja 154. Havaintoja kerättiin myös sienistä, jäkälistä, linnuista, hämähäkkieläimistä, matelijoista, nilviäisistä, nisäkkäistä ja sammakkoeläimistä. 

-Alueelta tunnettiin aiemmin 710 lajia, joten saimme hyvin uutta tietoa. Tämä on kuitenkin vain pieni osuus Riisitunturin lajistosta, sieltä voisi havaita vielä paljon enemmänkin. Tuloksiin vaikuttaa sekin, minkä alan asiantuntijoita on mukana. Esimerkiksi hämähäkkituntijoita ei ollut yhtään, joten niistä saatiin vain muutama havainto, kertoo suojelubiologi Tiina Laitinen Metsähallituksen Luontopalveluista. 

Lajikartoitusmaratonissa löytyi myös yksi tieteelle uusi sienilaji.  

-Kyseessä on uusi eli tieteelle kuvaamaton helttasienilaji, joka kuuluu lahokkaiden sukuun. Sienissä tapahtuu paljon taksonomista kehitystä ja löytyy uusia lajeja. 

Bioblitzin osallistujat löysivät myös yhdeksän hyönteis- ja sammallajia, joista ei ole aiempia havaintoja Koillismaan eliömaakunnan alueelta. 

Riisin riettaat 

Havaituista lajeista yksikään ei kuulunut äärimmäisen uhanalaisiin lajeihin. Lajeista erittäin uhanalaisia oli kolme, vaarantuneita 20 ja silmällä pidettäviä 37. Retkeilijöiden onkin hyvä tiedostaa, että Riisitunturilla ja muualla Koillismaan vaaroilla kasvaa sekä valtakunnallisesti että alueellisesti uhanalaisia tai harvinaisia kasveja. Merkityillä reiteillä pysyminen on tärkeää erityisesti vaarojen lakialueilla. 

Bioblitz järjestettiin Riisitunturin Natura-alueella 13.-14.8.2021. Tapahtuma tarjosi sekä uutta tietoa Riisitunturin luonnosta että laji-ihmisille tilaisuuden tavata toisiaan. Maisemat herättivät ihastusta, ja esiin nousi myös vanha legenda. 

-Yksi havaituista lajeista oli hyönteinen nimeltään rietashattara. Riisitunturin toinen päiväreitti Riisin rietas on saanut nimensä mieheltä, joka tarinan mukaan surmattiin 1800-luvun lopulla ja kummittelee kuulemma edelleen Riisitunturin itärinteen synkässä korvessa. Tämä rietashattara jäikin varmasti osallistujien mieleen. 

Metsähallitus

(Kuva: Minna Koramo, Metsähallitus)

Vastaa