Partioleirillä kohdataan saaristoluonto ja katsotaan tulevaisuuteen

Lounais-Suomen alueen partiolaiset leireilevät ensi kesänä Rymättylän Maisaaressa Otava 2020 -piirileirillä. Leiriohjelmassa vahvistetaan lasten ja nuorten suhdetta luontoon, mediaan ja tieteeseen.

Otava 2020 -piirileirillä on ohjelmaa kaiken ikäisille partiolaisille, mutta erityisesti sitä on kohdennettu seikkailijoille ja tarpojille – siis 10–15-vuotiaille lapsille ja nuorille. Leiri pyörii neljän suuren teeman ympärillä: avaruus, meri, media sekä tiede ja teknologia. Teemat tuodaan käsinkosketeltaviksi ohjelmalaaksoissa, joissa partiolaiset leirin aikana kiertelevät.

Partio antaa lapsille ja nuorille valmiuksia kohdata monimutkaisiakin ilmiöitä, myös hauskan kesäleiritekemisen lomassa. Otavan mediaohjelmassa pohditaan someen liittyvää vastuuta, ja tiede- ja teknologiateemaan pureudutaan koodaamalla. Meriohjelmassa nautitaan tietysti rannasta mutta tutustutaan myös vesillä liikkumiseen, pinnanalaiseen elämään ja merellä tehtävään pelastustyöhön. Oman lisänsä ohjelmaan tuo haikki, eli lyhyt vaellus tai päiväretki, joka vie leiriläiset hetkeksi muihin maisemiin ja johdattelee nuoret saariston elämäntapojen ja perinteiden äärelle.

“Otava 2020 -piirileirillä nuoret oppivat monipuolisesti kaikenlaista: yhdessä tekemistä, ympäristönsuojelua, medialukutaitoa ja ihmisoikeuksia!” hehkuttavat Otavan ohjelmajohtajat Roosa Tiusanen ja Santtu Soupas.

Ohjelmaa piirileirille luo heidän johdollaan intohimoinen vapaaehtoistiimi, joka panostaa aktiviteettien suunnittelussa esteettömyyteen, ekologiseen kestävyyteen ja nuorten aitoon kohtaamiseen. Ikätaso ja mahdolliset rajoitteet huomioidaan, jotta kaikki voisivat osallistua ja kokea olonsa tervetulleiksi. Kesäleirin jälkeen osallistujalle jää käteen paitsi iloisia muistoja, myös onnistumisen kokemuksia sekä tulevaisuuden osaamista.

“Kaikessa ohjelman suunnittelussa keskitytään materian sijaan elämyksen luomiseen”, kiteyttävät Tiusanen ja Soupas.

Otava 2020 on Lounais-Suomen Partiopiirin piirileiri, joka järjestetään 22.–29.7.2020 Rymättylän Maisaaressa.

Lisätietoja Otava 2020 -leiristä löytyy sen verkkosivuilta: piirileiriotava.fi

Lounais-Suomen Partiopiiri on perustettu vuonna 2008. Piirin yli 120 lippukunnassa toimii noin 11 000 partiolaista. Piirin toiminta-alue käsittää Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnat ja mahdollisuus partiotoimintaan on partiopiirin kaikkien kuntien alueella.

Partioliike on Suomen suurin nuorisojärjestö 65 000 jäsenellään. Partio on vapaaehtoista, kansainvälistä, puoluepoliittisesti sitoutumatonta ja kaikille avointa toimintaa. Partion tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista itsenäisesti ajattelevia yhteiskunnan jäseniä, jotka tuntevat vastuun itsestään, lähimmäisistään ja ympäristöstään.

Vastaa