Kolin luontokeskus Ukkoon rakennetaan uusi Retkinäyttely – Luontokeskus on suljettu 1.4.–7.6.2022

Retkeilyn ja luonnossa liikkumisen lisäksi kerromme muustakin aiheeseen liittyvästä. Tässä siis tietoa Kolin luontokeskus Ukon remontista ja uudesta näyttelystä.

Kolin luontokeskus Ukon alakerran tiloja uudistetaan tänä keväänä. Luontokeskus on remontin ajan suljettu yleisöltä. Remontin ajan 1.4.–7.6.2022 Metsähallituksen asiakasneuvonta palvelee arkisin ma-pe klo 10:00–15:00 sähköpostitse, puhelimitse ja somessa. Tietoa ja karttoja löytyy Kolin kansallispuiston Luontoon.fi-sivuilta sekä Metsähallituksen Retkikartta.fi-palvelusta. Remonttiin saakka, eli 31.3. asti Kolin luontokeskus Ukko on auki päivittäin klo 10:00–17:00.

Kesäsesonkiin valmistuva Retkinäyttely esittelee alueen retkeilymahdollisuuksia ja siellä voi oppia retkeilyn perustaitoja. Samalla myös muita luontokeskusten tiloja uusitaan. Retkeilyneuvonta saa uuden pisteen ja myymälä siirretään väljempään tilaan. Lisäksi lasten leikkinurkkaus rakennetaan osaksi uutta retkinäyttelyä.

”Retkinäyttelyssä oppii hauskasti retkeilyn perustaitoja ja kokenutkin retkeilijä voi oppia uutta, vaikkapa retkietiketistä”, kertoo uudistusten projektipäällikkö Satu Naumanen.

Tärkeä osa luontokeskuksen uudistuksia on Pohjois-Karjalan biosfäärialueen muiden luontokohteiden sekä toiminnallisen yhteistyöverkoston näkyminen luontokeskuksessa.

“Osana biosfäärialueen yhteistoimintaa on muun muassa tuotettu uusia oppimateriaaleja yhdessä Itä-Suomen yliopiston opettajaopiskelijoiden kanssa”, kertoo Metsähallituksen erikoissuunnittelija Katja Vuorensyrjä.

Luontokeskuksen muutostyöt ovat osa Kolin kansallispuiston opastusviestinnän kokonaisuudistusta. Retkinäyttelyn lisäksi Kolin päiväpoluille tuotetaan uusia sisältöjä ja esimerkiksi tuvilla toimimiseen on tehty uudet havainnolliset ohjeet. Uudistuksen myötä niin kokeneita kuin uusia retkeilijöitä halutaan ohjata turvallisten ja onnistuneiden luontokokemusten äärelle.

“Niin maastorakenteissa kuin viestinnässäkin meillä on ollut aikamoinen korjausvelka, jota nyt lisämäärärahoin on päästy purkamaan”, Vuorensyrjä toteaa.

Ennen remonttia Kolin luontokeskus Ukko on auki päivittäin klo 10:00–17:00. Remontin ajan 1.4.–7.6. Kolin luontokeskus Ukon asiakasneuvonta palvelee arkisin ma-pe klo 10:00–15:00 sähköpostitse (ukko@metsa.fi), puhelimitse (0206 39 5654) ja Kolin kansallispuiston Facebook-sivuilla. Kolin kansallispuiston Luontoon.fi-sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa alueen retkeilymahdollisuuksista. Retkikartta.fi-palvelusta löytyvät alueen retkeilyreitit ja palvelurakenteet.

Metsähallitus

Kolin luontokeskus Ukon aulatila. (Kuva: Tommi Sorsa)

Vastaa