Partio kutsuu perheet mukaan
Partio voi parhaimmillaan olla koko perheen harrastus. Vaikka yleisin tapa aloittaa partio on sudenpentuna kouluun mentäessä, voi partion aloittaa huoltajan kanssa jo paljon aiemmin.
Perhepartio on perheille hyvä mahdollisuus yhteiseen harrastukseen luonnossa liikkuen. Yhteinen harrastus tutustuttaa koko perheen partioon ja tarjoaa luontokokemusten lisäksi yhteisöllisyyttä.
– Aloitimme esikoiseni kanssa vuosi sitten perhepartiossa hänen ollessa noin viiden kuukauden ikäinen. Olemme molemmat saaneet kaipaamiamme sosiaalisia kontakteja samanhenkisten lasten ja vanhempien kanssa. Parasta perhepartiossa onkin kaverit ja ikätasoon sopivat retkeilykokemukset. Välillä mukana on isäkin, mutta enemmän tämä on meillä tämmöinen äidin ja tyttären juttu, kertoo Katie Halonen Iisalmen Korvenkävijät -partiolippukunnasta.
Halosella itsellään on aiempaa partiotaustaa, vaikka taukoa onkin ollut jopa kymmenen vuotta. Nyt hengähdystauon jälkeen on ollut hyvä palata uudessa muodossa vanhan harrastuksensa pariin. Vaikka osalla perhepartioaikuisista on omaa partiotaustaa, mukaan voi tulla kuka vain.
Halonen toivottaakin uudet perheet tervetulleeksi:
– Mukaan mahtuu ja jokainen osallistuu kokouksiin ja retkiin omien resurssien mukaan. Paineita harrastuksen sitovuudesta ei kannata ottaa.
Perhepartioryhmä kokoontuu keskimäärin kaksi kertaa kuussa: kerran sisällä ja kerran ulkoillen. Pienille lapsille toiminta tarjoaa elämyksiä luonnossa liikkuen ja leikkien. Esimerkiksi ruuanlaitto metsässä on uutta monille perheille. Samalla ryhmässä harjoitellaan esimerkiksi partiotapoja ja -taitoja.
Perhepartiotoimintaa on Pohjois-Savon alueella Iisalmen lisäksi muun muassa Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Tervossa. Perhepartiotoimintaa järjestävät lippukunnat voi katsoa nettisivuilta partion lippukuntahausta.
Partio tarjoaa seikkailuja myös aikuisille
Aikuisia tarvitaan toiminnan järjestämiseen. Aikuisen rooli partiossa on toimia vapaaehtoisena ja harrastuksen mahdollistajana lapsille. Toiminnan kautta aikuinen saa ystäviä, työelämässä hyödynnettävää osaamista sekä uusia kokemuksia esimerkiksi luonnon ääressä.
Partiossa kaikenikäiset partiolaiset oppivat uusia asioita ja taitoja. Partiossa tulevat tutuksi esimerkiksi ensiaputaidot, retkikeittimen käyttö, nuotion sytytys ja karttamerkit tai vaikka purjehdus. Jokainen oppii ja kehittyy omaan tahtiin omia mielenkiinnonkohteita painottaen.
Järvi-Suomen Partiolaiset ry
