Hartolan kunta käveli Kävelykilometrikisan voittoon 

Tahko Pihkala -seuran organisoiman Kävelykilometrikisan viides kausi on saanut kävelijöitä liikkeelle kautta maan.

Kisaan osallistui kaikkiaan 909 joukkuetta ja 5 400 kävelijää. Kisaa käytiin yli 230 kunnassa. Aktiivisimmat osallistujat kävelivät 1.5.–30.9 välisenä aikana yli 5 000 kilometriä. Tämä tarkoittaa reilusti yli 30 kilometriä päivittäin, viiden kuukauden aikana.

Kisassa miteltiin viidessä sarjassa, joita olivat yksilösarja, parisarja (2 osallistujaa), piensarja (3–24 osallistujaa), suursarja (vähintään 25 osallistujaa) sekä kuntasarja, jossa tulokset suhteutetaan kunnan väkilukuun.

Tänä vuonna kuntasarjan voittajaksi käveli täpärästi päijäthämäläinen Hartolan kunta, jossa käveltiin yhteensä 53 348,5 kilometriä eli keskimäärin noin 19,8 kilometriä yhtä asukasta kohden. Toiseksi sijoittui vuoden 2021 kisan voittaja eteläsavolainen Enonkoski 26 785,2 kilometrillä eli noin 19,68 kilometriä asukasta kohden. Kolmanneksi eniten käveltiin niin ikään eteläsavolaisessa Pertunmaan kunnassa, yhteensä 14 269 kilometriä eli 8,47 kilometriä asukasta kohden.

Kävelykilometrikisan kaikki tulokset on nähtävillä osoitteessa: https://kavelykilometrikisa.fi/contests/kavelykilometrikisa-2022/teams/  


Palkintojenjako 10.10. ”Tahkon” patsaalla

Tahko Pihkala -seura toivottaa yhdistyksen puolesta tervetulleiksi juhlistamaan Kävelykilometrikisan virallista palkintojenjakoa Lauri “Tahko” Pihkalan patsaalle Helsingin Olympiastadionin itäpuolelle 10.10.2022 kello 14.00.

Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Päätöstilaisuuden aluksi jaetaan palkinnot kunkin sarjan kolmelle parhaalle joukkueelle sekä yksilökisassa pärjänneille. Lisäksi arvotaan yllätyspalkinto eli loma Kiilopäällä kaikkien osallistujien kesken. Palkitsemisen jälkeen teemme yhteisen kävelyn, muistellen historiaa Töölönlahden alueella. Matkaa tälle lenkille tulee noin 5 kilometriä.

Tahko Pihkala -seura on ulkoilujärjestö Suomen Ladun jäsenyhdistys.

Suomen Latu

Vastaa