Viehe- ja pyydyskalastukseen tarvitaan vähintään kalastonhoitomaksu − kalastusluvat kannattaa hankkia viimeistään nyt

Kuumin kalastuskausi on käynnistymässä, kun satunnaisemmatkin harrastajat siirtyvät mökeille ja kesälomille. Metsähallitus muistuttaa, että 18-64-vuotiaan viehe- tai pyydyskalastajan sekä ravustajan tulee maksaa kalastonhoitomaksu. Useampaa vapaa käyttäessä, yhdelläkin pyydyksellä kalastaessa tai ravustaessa tulee olla kalastonhoitomaksun lisäksi hankittuna vesialueen omistajan lupa.

Kesäkuun alkuun mennessä kalastonhoitomaksuja lunastettiin noin 130 000 kpl. Tuottoa maksuista kertyi tuohon mennessä 5,5 miljoonaa euroa. Tänä vuonna kalastajat ovat lunastaneet maksuja viime vuoden alkukesää vähemmän, mutta perinteisesti maksutahti kiihtyy juhannusta kohden.

Kesäkaudella vesillä on enemmän myös kalastuksenvalvontaa, jota tekevät virkansa puolesta Metsähallituksen erävalvonta, poliisi, Rajavartiolaitos ja Tulli. Lisäksi kalastusta valvovat tuhannet Kalatalouden Keskusliiton kouluttamat kalastuksenvalvojat, jotka osakaskunnat, kunnat tai kalatalousalueet ovat valtuuttaneet valvontatehtävään.

Kalastuksenvalvojat muun muassa neuvovat kalastajia vesillä ja tarkastavat kalastustavan edellyttämät luvat. Kalastonhoitomaksusta ja muista tarvittavista kalastusluvista tulee olla mukana todiste. Kalastonhoitomaksun suorittamisesta käy todisteeksi maksukuitti paperisena tai sähköisenä esimerkiksi Eräluvat-sovelluksesta esitettynä. Vuosimaksun suorittaneille postitettavan Suomu-lehden mukana tuleva kalastuskortti käy myös todisteeksi. Kalastajan on varauduttava osoittamaan myös henkilöllisyytensä, ikänsä puolesta maksusta vapautetunkin todistaakseen ikänsä.

Kalastonhoitomaksu tulee kalastuslain mukaan maksaa, jos on 18-64-vuotias ja kalastaa muulla tavoin kuin pilkkimällä, onkimalla tai litkaamalla silakkaa yhdellä vavalla. Kalastonhoitomaksu oikeuttaa kalastamaan yhtä vapaa ja viehettä käyttäen. Jos vapoja on useampia kuin yksi, esimerkiksi vetouistellessa, tulee maksaa lisäksi vesialueen omistajan tai muun kalastusoikeuden haltijan lupa. Yhdelläkin pyydyksellä, esimerkiksi kesäkalastajien suosimalla katiskalla tai verkolla kalastaessa tai ravustaessa vaaditaan niin ikään kalastonhoitomaksun lisäksi vesialueen omistajan lupa. Myös kalastonhoitomaksusta ikänsä puolesta vapautetun tulee hankkia useaa vapaa tai pyydyksiä käyttäessään vesialueen omistajan lupa.

Kalastonhoitomaksun voi ostaa Metsähallituksen verkkokaupasta osoitteesta Eräluvat.fi, Eräluvat-sovelluksella, R-kioskeista, palvelunumerosta 020 69 2424 sekä Metsähallituksen luontokeskuksista.

Muut kalastusluvat voi ostaa valtion hallinnoimille vesialueille Metsähallituksen Eräluvat.fi-sivulla kerrotuista myyntikanavista. Yksityisille vesialueille kalastuslupia myyvät yleisimmin osakaskunnat, useamman vesialueen omistajan muodostamat yhtenäislupa-alueet ja kalatalousalueet, sekä kunnat omille vesialueilleen. Useimmiten nämä ovat valtuuttaneet lupiensa myynnin kalastuslupia myyvälle verkkokaupalle tai paikkakunnan muulle myyntipisteelle. Tietoa vesialueiden omistajista saa esimerkiksi Maanmittauslaitokselta tai kalatalousalueelta. Kalatalousalueiden sijainnit ja yhteystiedot löytyvät osoitteesta Ahven.net.

Kalastonhoitomaksut kerää Metsähallitus, joka tilittää tuotot maa- ja metsätalousministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriö ja ELY-keskukset myöntävät varoja kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnitteluun ja toimeenpanoon, kalastuksenvalvontaan, kalastusharrastuksen edistämiseen, kalatalousalan neuvontapalveluihin, kalatalousalueiden toimintaan sekä omistajakorvauksiin. Myös vesialueiden omistajat käyttävät kalastuslupatuloja kalavesien ylläpitoon.

Kalastonhoitomaksujen kohdentamisesta eri tarkoituksiin, sekä esimerkkejä kalastonhoitomaksuilla rahoitetuista hankkeista voi lukea Eräluvat-sivustolta.

Lue lisää eraluvat.fi/kalastonhoitomaksu

Metsähallitus

Trackbacks & Pings

  • Kalastus harrastuksena - ihminen lähelle luontoa - Vihermehut ja tulevaisuus :

    […] Kalastus on harrastus, jossa pyritään saamaan kaloja esimerkiksi järvistä, joista tai merestä. Kalastus voi olla sekä virkistys- että ammattitoimintaa. Kalastusmenetelmiä on monia, kuten pilkkiminen, onginta, heittokalastus, perhokalastus, verkkokalastus ja troolikalastus. Kalastus on suosittu harrastus ympäri maailman, ja se tarjoaa mahdollisuuden rentoutumiseen ja luonnossa liikkumiseen. On kuitenkin tärkeää kalastaa kestävästi ja huolehtia siitä, että kalakantoja ei ylikalasteta eikä ympäristöä vahingoiteta. Tähän liittyy myös Suomessa oleva kalastonhoitomaksu. […]

    1 vuosi ago
  • Suomalaiset järvet ja kalastaminen - Adfox.com :

    […] Suomessa on valtava määrä erilaisia järviä, jotka ovat tärkeitä sekä luonnon monimuotoisuuden että ihmisten virkistyksen kannalta. Järvet ovat myös tärkeitä kalastuksen näkökulmasta, sillä ne tarjoavat monipuolisen kalanlajiston ja mahdollisuuden eri kalastusmuotoihin. Yksi hyvä tapa Suomessa on kehitetty kalastuksen kehittämiseen ja säilyttämiseen: kalastonhoitomaksu. […]

    1 vuosi ago

Vastaa