Ulkoilujärjestöt: Koronarajoitusten pitäisi pohjautua tietoon, ei uskomuksiin

Ulkoilu ja vastuullisesti järjestettyihin ulkoilutapahtumiin osallistuminen eivät näytä levittävän koronavirusta, selviää suomalaisten ulkoilujärjestöjen tekemästä kyselystä.

Suomen Latu, Suomen Vapaa-ajankalastajat, Sukeltajaliitto sekä Suomen Melonta- ja Soutuliitto tekivät sosiaalisessa mediassa kyselyn helmikuun kahdella viimeisellä viikolla. Kyselyllä haluttiin selvittää sekä ulkoliikunnassa että ulkoilutapahtumissa syntyneitä altistumisia ja tartuntoja.

Kyselyyn vastasi 1 772 henkilöä, joista 98 prosenttia ilmoitti, etteivät ole tietääkseen altistuneet koronavirukselle ulkoillessaan tai osallistuessaan ulkoilutapahtumaan. Alle prosentti vastaajista, 17 vastaajaa, oli saanut tiedon altistumisesta ulkoilutapahtumaan osallistumisen tai ulkoilun jälkeen.

Vain neljä vastaajaa (0,2 % vastaajista) ilmoitti, että oli saanut tartunnan ulkoillessaan tai osallistuessaan ulkoilutapahtumaan. Vastaajat olivat osallistuneet hiihto- ja pilkkikilpailuihin, mutta tarkempaa tietoa tartunnasta ei ole. Yksi vastaajista oli saanut tartunnan oman arvionsa mukaan hiihtoretkellä latukahvilasta.  

“Monesti tapahtumissa on itse ulkoiluaktiviteetin lisäksi ruokailu- ja huoltotiloja, joissa on saattanut syntyä tartuntaan johtanut kontakti”, Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson kertoo.

Ulkoilutapahtuma on kuitenkin mahdollista järjestää turvallisesti, ilman kontakteja. Suomalaisten ulkoilujärjestöjen tietoon ei ole tätä ennen tullut tartuntaketjuja vastuullisesti järjestetyistä ulkotapahtumista

”Tehokkainta tuntuu olevan lähikontaktien välttäminen, joten järjestäjien ja osallistujien tulee ensisijaisesti huolehtia riittävästä väljyydestä. Ulkoilutapahtumissa tämä pystytään järjestämään”, Suomen Melonta- ja Soutuliiton toiminnanjohtaja Hannu Hämäläinen muistuttaa.

“Kyselyn tulos myös osoittaa, että  sisä- ja ulkotapahtumien osallistujarajoituksien yhteismitallisuudelle ei ole perusteita”, toiminnanjohtaja Olli Saari Suomen Vapaa-ajankalastajista sanoo. 

THL:n käyttämässä tilastoinnissa koronatartunnat on esitetty melko suurpiirteisesti: perhepiiri, työpaikat, yksityistilaisuudet, harrastukset, oppilaitokset ja työpaikat. Kysymykseen siitä, kuinka moni on saanut esimerkiksi ulkoilutapahtumassa koronatartunnan, ei löydy tilastotietoa. 

“Virallisissa tilastoissa ulkoilu ei siis erotu altistumis- tai tartuntaketjujen lähteenä”, Suomen Ladun Eki Kalrsson sanoo

Hallitus valmistelee parhaillaan, varmuuden vuoksi, Suomeen ulkonaliikkumiskieltoa, joka toteutuessaan voisi tarkoittaa yksittäisillä paikkakunnilla liikkumisrajoituksia. 

Ulkoilu on tarjonnut koronapandemian aikana suomalaisille turvallisen tavan viettää vapaa-aikaa ja lisätä kokonaishyvinvointiaan. 

“Oikeus ulkoiluun pitää ottaa huomioon myös mahdollisen ulkonaliikkumiskiellon aikana”, järjestöt linjaavat.

Suomen Latu

Vastaa