Svartholman merilinnoitus kiinnostaa ensikertalaisia – kävijät tuovat alueelle rahaa ja lisäävät työllisyyttä

Svartholman historiallinen merilinnoitus Loviisassa vetää ensikertalaisia, paljastuu viime vuonna tehdystä kävijätutkimuksesta. Kävijöiden rahankäytön kokonaistulovaikutus alueelle on yli miljoona euroa.  

“Loviisan meritähti” Svartholman merilinnoitus on kulttuuri- ja sotahistoriakohde, joka kiinnostaa päiväretkikohteena erityisesti alueella ensi kertaa vierailevia. Kävijätutkimukseen vastanneista lähes 70 prosenttia vieraili linnoituksella ensimmäistä kertaa. Kävijät olivat tyytyväisiä vierailuunsa: Svartholman valtakunnallisesti vertailukelpoinen kävijätyytyväisyysindeksi oli 4,12 maksimin ollessa 5. 

Kävijätutkimuksen tutkimusaineisto kerättiin paperisella ja sähköisellä kyselylomakkeella kesäkuun ja elokuun 2021 välisenä aikana. Kävijätutkimukseen vastasi yhteensä 304 kävijää. Vastaajien keski-ikä oli 46 vuotta. Suurin kävijäryhmä olivat 35–44-vuotiaat (33 prosenttia vastanneista). Seuraavaksi suurimmat kävijäryhmät olivat 45–54-vuotiaat (26 prosenttia vastanneista) ja 55–64-vuotiaat (16 prosenttia vastanneista). Kävijätutkimukseen saivat osallistua 15 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat kohteella vierailleet kävijät.   

Svartholman merilinnoitus rakennettiin 1700-luvun puolivälissä turvaamaan Ruotsin valtakunnan uutta itärajaa. Linnoitus päätyi venäläisten käsiin, kun Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa. Lopulta englantilainen laivasto räjäytti Svartholman Krimin sodassa.  

Svartholman linnoitus on suojeltu muinaisjäännöksenä vuonna 1883. Linnoitusta on kaivettu esiin ja restauroitu jo vuodesta 1937. Metsähallituksen Luontopalvelut on hallinnoinut linnoitusta vuodesta 2014.

 

Metsähallitus on viime vuosina korjannut linnoituksen muureja. (Kuva: Elias Lahtinen / Metsähallitus)

Kävijät tuovat tuloja alueen yrittäjille 

Edellinen kävijätutkimus Svartholmassa on tehty vuonna 2014. Kahdeksassa vuodessa alueen kävijämäärä on noussut noin 33 prosenttia: viime vuonna alueella vierailtiin 16 500 kertaa.  
 
Vierailijoilla on positiivinen vaikutus paikallistaloudellisesti: kävijöiden rahankäytön kokonaistulovaikutus kasvoi edellisestä kävijätutkimuksesta 588 300 eurosta 1 181 000 euroon. Kävijöiden rahankäytön kokonaistyöllisyysvaikutus taas kasvoi kuudesta vuodesta kymmeneen henkilötyövuoteen.   

Suurin paikallistaloudellinen tulovaikutus oli kävijöiden majoittumisella ja kahvila- ja ravintolaostoksilla.  Lähes puolet kävijätutkimukseen vastanneista majoittui Loviisassa, ja heistä 33 prosenttia hotellissa.  

“Merilinnoituksen muurien korjaamisen lisäksi maisema-arvoja ja kävijäturvallisuutta on tuntuvasti parannettu sekä laiturikapasiteettia nostettu. Svartholma on valmis kävijäennätykseen vuonna 2023 järjestettävien asuntomessujen yhteydessä”, kertoo kenttäaluesuunnittelija Markus Keskitalo

Metsähallitus

Vastaa