Loppiaisena upotetaan taas joulukuusia – helppo tapa parantaa kalakantaa

Veteen upotettu joulukuusi tarjoaa keväällä kuteville kaloille erinomaisen kutupaikan. Erityisesti ahvenet laskevat mätinauhansa mielellään kuusen oksille. Mädistä kehittyville poikasille kuusi tarjoaa suojaa ja ravintoa. Vaasassa turotapahtumia on järjestetty vuodesta 2016 lähtien ja kuusia upotetaan taas tulevana loppiaisena.

Veteen kalojen kutualustaksi upotettu kuusi, eli kututuro on uusvanha keksintö. Entisaikoina kututurojen upottaminen oli yleistä lähes koko maassa, mutta tapa oli pitkään lähes unohdettuna. Viime vuosina kututurojen teko on taas yleistynyt ja niiden hyödyt on tunnistettu.

Etenkin kaupunkien ja taajamien rakennetuissa rantavesissä on pulaa sopivista kutupaikoista. Parannusta tilanteeseen saadaan turoista, jotka toimivat paitsi kutualustoina myös suojapaikkoina vastakuoriutuneille kalanpoikasille. Kevään edetessä turojen ympärille kerääntyy runsaasti pieneliöstöä, jota syömällä pienet kalanpoikaset pääsevät hyvään kasvuvauhtiin.

Vaasassa joulukuusien upottamisesta on lyhyessä ajassa muodostunut jo perinne ja turotapahtumaan tullaan usein koko perheen voimin upottamaan oma joulukuusi kalojen hyväksi. Tulevana loppiaisena 6.1.2022 järjestettävä turotapahtuma on järjestyksessään kuudes. Tapahtuma järjestetään Vaasan Vaskiluodossa, hotelli Waskian kaupungin puoleisen rannan edustalla. Paikalla on vaasalaisten kalastusseurojen aktiiveja avustamassa ja opastamassa kuusien upottamisessa. Kututurojen teko alkaa klo 10 ja päättyy klo 14.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Joulukuusi kututuroksi. (Kuva: Juha Ojaharju, Suomen Vapaa-ajankalastajat.)

Vastaa