Linnansaaren kansallispuistossa parannetaan palveluja
Metsähallitus lisää esteettömiä palveluja Linnansaaren kansallispuistossa tänä kesänä. Sammakkoniemessä muutetaan kanootti- ja venelaitureita esteettömiksi. Lisäksi Sammakkoniemen keittokatoksen oviaukkoa suurennetaan niin, että liikuntaesteisetkin pääsevät sinne. Matkailuyritysten toivomuksesta Linnansaaren kansallispuistoon asennetaan uusi raskasbetoniponttonilaituri mahdollistamaan isojen reittiveneiden aikaisempaa parempi rantautuminen Linnavuorelle mentäessä.
”Kaikki kansallispuiston patikointireitit sijaitsevat Linnansaaren pääsaaressa ja sinne päästäksesi tarvitset venekyydin. Reitit lähtevät Sammakkoniemen leirintäalueen opastuspaikalta. Lyhyen Linnavuoren rengasreitin voi kiertää vain Perpulanluhdan telttailualueelta. Suosikkini on seitsemän kilometrin mittainen Linnavuoren polku. Reitin kulkija palkitaan Linnavuoren huikealla näköalalla yli Saimaan saariston”, suunnittelija Leo Parkkonen Metsähallituksesta kertoo.
Luontopolkujen kiertämisen lisäksi saarella voi vuokrata kanootteja, SUP-lautoja, soutuveneen, sienestää, marjastaa, kalastaa tai viettää vaikka kesäpäivää Saimaassa uiden. Retkelle voi lähteä joko itsenäisesti tai osallistua opastetulle retkelle. Opastettuja retkiä Linnansaaressa ovat mm. norppasafarit, melontaretket, kalaretket, järvisafarit ja risteilyt laivalla.
Saaren upein nähtävyys on Linnansaaren torppa, joka on kunnostettu entisajan kaskitilan elämäntavan mukaiseksi. Rakennusten lisäksi tilaan kuuluu kaskipeltoja ja niittylaikkuja. Kaskeamalla, laidunnuksella ja niitolla pyritään säilyttämään maisema sellaisena, kuin se oli 1930-luvulla.
Päivittäiset venekuljetukset Linnansaaren kansallispuiston pääsaarelle käynnistyvät 19.6.
Sammakkoniemen leirintäalue Linnansaaren kansallispuistossa on avattu kesäkauteen. Linnansaaren kansallispuiston pääsaareen Linnansaareen pääsee kesäisin sekä reittiliikenteen veneillä että taksiveneillä sekä Oravista ja Rantasalmen puolelta Järvisydämestä.
Oravin reittivene kulkee Oravista Linnansaaren pääsaarelle päivittäin 19.6. – 28.8.2021. Oravissa vene lähtee satamasta, Ravintola Ruukinrannan puolelta (Kiramontie 27). Venematka Oravista Linnansaareen kestää noin 15 minuuttia. Vene ajaa Linnansaaren Sammakkoniemen leirintäalueelle.
”Linnansaaren kioski avataan viikko ennen juhannusta ja se on avoinna elokuun puoliväliin saakka päivittäin kello 10-18. Kioskista voi ostaa juomia, jäätelöä, pientä syötävää ja tuoreita savumuikkuja. Saunan, aittojen ja puutelttojen reaaliaikaiset varauskalenterit näkyvät nettisivuillamme ja siellä voi tehdä varaukset. Elokuussa Sammakkoniemessä järjestetään myös joogakurssi. Meillä on Sustainable Travel Finland -merkki. Toivomme, että kaikki vesillä liikkujat toimivat vastuullisesti ja huomioivat muita retkeilijöitä sekä luontoa,” kertoo yrittäjä Marie Louise Fant.
Linnansaareen pääsee myös vilkkaimman kesäsesongin ulkopuolella. Venetaksi Oravista Linnansaareen on tilattavissa päivittäin 1.5. – 31.10. Venetaksin voi tilata mihin tahansa kohteeseen Haukivedellä haluamaansa kellonaikaan. Pidemmille matkoille taksi on hyvä varata vuorokausi etukäteen. Oravista voi myös vuokrata soutuveneen, kanootin tai kajakin ja meloa itse saareen.
Metsähallitus