Kurjenrahkan kansallispuiston suosio jatkaa kasvuaan
Kurjenrahkan kansallispuiston käyntimäärä kasvoi hurjasti
edellisvuodesta, 12 prosenttia. Viime vuonna Kurjenrahkassa vierailtiin
86 200 kertaa, kun vuonna 2017 kansallispuistossa vierailtiin 76 800 kertaa ja vuonna 2016 käyntejä oli 73 800.
”Luontomatkailun yleisen suosion kasvun lisäksi Kurjenrahkan vetovoimaa lisää Föli-joukkoliikenne, sijainti ison kaupungin lähellä ja onnistunut viestintä esimerkkinä kansallispuiston suositut Facebook-sivut. Kurjenrahka on myös monen ensikertalaisen retkeilijän kohde”, sanoo aluejohtaja Henrik Jansson Metsähallituksesta.
Valtakunnallista nousua kaksi prosenttia
Suomen kansallispuistoihin tehtiin vuonna 2019 noin 3,22 miljoonaa käyntiä, mikä merkitsee kahden prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna. Kansallispuistokävijöiden rahankäytön vaikutus lähiseuduilla on myös kasvanut 3,7 prosenttia, ja on nyt yli 219 miljoonaa euroa. Kasvuprosentit ovat vaihdelleet eri vuosina, mutta nousutrendi on jatkunut jo yli 15 vuotta. Luvut osoittavat, että Metsähallituksen Luontopalvelujen valtion budjetista saama lisärahoitus tuottaa vahvasti yhteiskunnallista lisäarvoa.
Lue lisää valtakunnallisesta tiedotteesta: http://www.metsa.fi/tiedotteet