Ylös, ulos ja lenkille LUONTO KUTSUU LUOKSEEN
Luonto on rauhoittumisen paikka. Mutta mahdollistaa myös työskentelyn ja kuntoilun. Retkeilyssä voi yhdistyä ne kaikki.
Ylös, ulos ja lenkille LUONTO KUTSUU LUOKSEEN
Luonto on rauhoittumisen paikka. Mutta mahdollistaa myös työskentelyn ja kuntoilun. Retkeilyssä voi yhdistyä ne kaikki.
Ylös, ulos ja lenkille LUONTO KUTSUU LUOKSEEN
Luonto on rauhoittumisen paikka. Mutta mahdollistaa myös työskentelyn ja kuntoilun. Retkeilyssä voi yhdistyä ne kaikki.

Luontoretkeilyn harrastamiseksi ei tarvitse aluksi hankkia mitään kovin erikoista. Pitkähköjäkin kävelyretkiä pääsee tekemään, kunhan on mukavat kengät sekä aurinkoisina päivinä hattu ja juomista mukana. Kesällä kannattaa muistaa levittää ajoissa aurinkovoidetta, vaikka olisi pilvinenkin päivä. Sopivia kävelykohteita voi löytyä jopa lähimetsästä. Jokaisessa kaupungissa on varmasti joku metsikkö, josta kannattaa aloittaa. Facebookissa on monia hyviä ryhmiä, joissa ihmiset jakavat toisilleen retkeilyvinkkejä. Pitemmille päivämatkoille kannattaa jo ottaa eväät mukaan. Aikuiset nauttivat saadessaan mukiin kahvia kermatilkalla maustettuna. Lapsille voi varata mukaan vaikkapa pillimehua. Retkeilykartoista voi varmistaa nuotiopaikan sijainnin. Sopivan kävelymatkan jälkeen on ihanaa pysähtyä paistamaan makkaraa. Itse nuotiolla paistettu makkara maistuu herkulliselta kävelymatkan jälkeen, vaikka ei muuten makkarasta niin välittäisikään.

Retkeilypaikat

Luontopolut, luonnonsuojelualueet ja kansallispuistot ovat mahtavia paikkoja retkeilyyn. Kaikkialla ei saa kuitenkaan majoittua. Jokamiehenoikeuksien kertaaminen kannattaa ennen päivämatkaa luontoon. Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan sitä, että jokaisella on oikeus käyttää luontoa riippumatta siitä, kuka maa-alueen omistaja on tai kuka hallitsee aluetta. Luonnossa kulkemiseen sekä marjojen ja sienien keräämiseen ei tarvita maanomistajan lupaa. Mikä parasta, oikeuksien käyttäminen on ilmaista. Rauhoitettuja kasveja ei kuitenkaan saa kerätä. Poikkeuksena jokamiehenoikeuksista on piha-alueet sekä luonnonsuojelualueet. Jokamiehenoikeuksien käyttäminen ei saa aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa maanomistajalle, maankäytölle tai luonnolle. Näiden oikeuksien nojalla saa siis liikkua kävellen, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa. Mikä olisikaan rentouttavampaa kuin rauhallinen kävely metsässä, niityllä tai järven rannalla. Myös oleskelu ja yöpyminen esimerkiksi telttaillen on sallittua. Kesällä veneilyyn ei tarvita erillistä lupa. Kalastus onkimalla ja talvella pilkkiminen kuuluvat jokamiehenoikeuksien piiriin. Onkimista on kuitenkin voitu rajoittaa osassa vesistöistä. Pihoilla ja pelloilla kulkeminen on kielletty. Tulen tekeminen on sallittu ainoastaan nuotiopaikoilla. Asutuksen lähellä meluaminen ja roskaaminen on kiellettyä.

Erilaisista karttapalveluista löytyy mahtavia retkeilykohteita. Vesiputouksia, luontokohteita, historiallisia paikkoja, hiidenkirnuja ja muuta mielenkiintoista löytyy jokaiselta paikkakunnalta. Asuinympäristön läheltä löytyy monesti todella mielenkiintoisia uusia kohteita, vaikka olisikin asunut paikkakunnalla pitkään. Usein sitä tulee kuljettua aina niitä samoja reittejä, ja mielenkiintoisia kohteita jää näkemättä. Kesäisin järjestetään monenlaisia kierroksia, joille osallistumalla tutustuu syvemmin alueen historiaan.

Varaudu retkelle asiallisesti

Mikäli luontoon lähdetään seikkailemaan koko päiväksi, pitää jo varustautua vähän paremmin. Moni retki suunnitellaan siten, että voidaan kävellä kiireettömästi luonnosta nauttien. Päiväretket tehdään usein polkuja ja merkittyjä ulkoilureittejä pitkin kulkien. Polut on yleensä suunniteltu siten, että ne kulkevat upeista maisemista toiseen, ja reitin varrelta löytyy useita näyttäviä paikkoja. Maisemat vaihtelevat, ja rauhallisesti kulkien ympäristöä ja nähtävyyksiä ehtii katselemaan hyvin. Reiteistä löytyy sekä esteettömiä, helppokulkuisia että myös vähän vaativampaankin makuun olevia reittejä. Merkittyjä reittejä pitkin kulkemalla myös ympäristö säästyy, kun kulkijat ohjataan samoille reiteille.

Retkelle pukeudutaan aina vuodenajan ja sääolosuhteiden mukaisesti. Kesällä lenkkarit tai vaelluskengät ovat hyvä vaihtoehto, syksyllä ja sateisella säällä kumisaappaat ovat ehdoton valinta. Sukat kannattaa valita siten, etteivät ne hierrä tai purista jalkaa ja pitävät jalat kuivan tuntuisina.

AJANKOHTAISTA LUETTAVAA

11elo
Montako lajia elää Liesjärven kansallispuistossa? Suomen parhaita lajiasiantuntijoita kokoontuu Bioblitziin tulevana viikonloppuna kartoittamaan kansallispuiston eliölajeja
In

Liesjärven kansallispuistossa Tammelassa järjestetään 12.–13.8.2022 vuorokauden mittainen ”lajijahti” eli Bioblitz. Tavoitteena on löytää 24 tunnin aikana kansallispuiston alueelta mahdollisimman monta eliölajia. Lajilistasta…

11elo
Oulangan Taivalkönkään autiotupa pois käytöstä tulipalon vuoksi – retkeilijöiden ansiokas toiminta esti tuvan palamisen kokonaan
In

Oulangan kansallispuistossa sijaitsevassa Taivalkönkään autiotuvassa syttyi sunnuntaina 7.8. tulipalo. Palo saatiin nopeasti sammutettua, eikä siitä aiheutunut henkilövahinkoja. Tupa on toistaiseksi pois käytöstä. …

11elo
Aulangon näkötornin kunnostustyöt valmistuivat – yleisö pääsee ihastelemaan tornista kansallismaisemia 12.8.
In

Aulangon näkötornin lattiarakenteissa havaittiin vauriokartoitusten ja korjaussuunnittelun yhteydessä vakavia puutteita, joiden vuoksi torni jouduttiin väliaikaisesti sulkemaan keväällä 2020. Kerrostasanteiden lattiarakenteiden kantavuuden havaittiin…

11elo
Hyönteisten hyökkäykset puihin lisäävät pilviä ja viilentävät ilmastoa
In

Hyönteisten hyökkäysten aiheuttama stressi lisää puiden erittämiä kaasumaisia yhdisteitä, jotka vaikuttavat ilmakehässä muodostuviin hiukkasiin, pilviin ja ilmakehän kykyyn heijastaa auringon säteilyä takaisin…

11elo
Heurekan Kasvipäivässä opastetaan lähiluonnon kasvien pariin lauantaina 20.8.
In

Tiedekeskus Heurekan Kasvipäivä-tapahtumassa lauantaina 20.8. klo 10–18 tutustutaan kasvien moninaisuuteen sekä opastetaan kasviharrastuksen aloittamiseen ja tunnistamaan kasveja. Tapahtumassa tutustutaan eri biotooppeihin, opitaan…

11elo
Korteniemen perinnetilan maatiaisruis leikataan talkoilla 13.8.
In

Liesjärven kansallispuistossa Korteniemen perinnetilalla maatiaisruis on venynyt tänä kesänä parin metrin mittaan. Sääennusteet näyttävät poutaa, joten lauantaina 13.8. kello 11-17 kutsutaan talkooväkeä…